Tätä ei taidakkaan moni tietää, mut meikä käy välillä töissä. Iitu joskus ajatteli, että sen tuettaville nuorille vois olla kivaa vaihtelua jos meikä olis mukana. Mä olenkin sitten ottanu nää työt aika vakavasti. Mulla on kolme tuettavaa nuorta. Pari niistä on sellasia, että niille riittää kun mä vien niitä lenkille ja saavat mua vähän silittää tai mä hauskuutan hyppäämällä syliin. Mut yksi nuorista on mun erityistuettava. Oon pistäny parastani kun oon siellä töissä. Jos tällä nuorella on paha mieli, niin mä meen sen syliin ja painaudun sitä vasten. Siinä voidaan olla vaikka puoli tuntia. Jos taas ollaan hyvällä tuulella, mä haen palloa, lenkitän ja esitän temppuja. No, mä kyllä saan nuoret nauramaan, vaikka ne olis muuten surullisia.

Meikä on vapaaehtoisyksityisterapeutti. Kennelliiton kaverikoira toiminnassa pitää kuulemma olla kaikkien kaveri, ei oo mun juttu. Yks osa mun terapiapalveluja on osoittaa nuorille, että mä hyväksyn juuri sut, mutta en tuota luokse tunkevaa epäilyttävää tyyppiä. Heh, on ollu aika ylpeitä naamoja, kun ne on sanonu tutuilleen, että tää Manta ei oikeen hyväksy kaikkia. Siviilissähän mun on pakko hyväksyä kaikki, kun muuten Iitulla palaa pelihousut.

Mun erityistuettava on sanonu, että Manta kyllä tietää milloin on paha olla, ja niinhän mä tiedänkin. Ihmiset ei voi ymmärtää, mitä kaikkea me koirat havaitaan...