Petoteema on jatkunu, sen karhunkakassa pyörimisen jälkeen. Yks ilta lähettiin vähän hämärissä metsälenkille. Oltiin jo kävelty hyvän matkaa, kun huomattiin Allun kanssa, että ei ollakkaan metsässä yksin. Meikähän siinä sitten joutui tositoimiin metsäneläimen kanssa, hirveetä rähinää pidettiin, kun se metsäneläin ei oikeen tajunnu, että mä olen suurin ja mahtavin peto. Allu kannusti mua parin metrin päässä. No Kotiorja oli hetkessä paikalla ja kamalalla karjumisella pilas koko homman. Mä lähdin katsastamaan lähiympäristön, jos siellä olis ollu niitä lisää ja Allu juoksi pellolle katsomaan heinäpaaleja. Kun Iitu otti Allun kiinni ja ne lähti jatkamaan matkaa, päätin mäkin sit mennä niiden mukaan. Olin kyllä vielä ihan täpinöissäni, vähänkö huippua ja jännittävää. Mä rakastan vaarallista elämää! Iitu rätkytti sitten kotimatkalla, että ei metsäneläimille saa mennä aukomaan, kun liikutaan niiden kodissa ja että Allulla on sentään järkeä, kun se jäi kauemmas haukkumaan. Siis ei toi tajunnu, että mähän pelastin meidät siltä pedolta. Kuin ni mä olisin muka just sellanen koira, joka toisi karhun omistajansa luokse, jos sellaiseen törmäisi?? Säilyttiin Allun kanssa tästä kohtaamisesta naarmuitta, josta Iitu päätteli, että metsäneläin oli varmaan supikoira.

Tänään oltiin hakutreenien jälkeen lenkillä Otuksen kanssa. Meillä oli oikein hauskaa, Otuskin on nykyään ihan siedettävä, tai siis oikeasti kiva kaveri. Kiivettiin lintutorniin, kun ihmiset päättivät, että leikitään pelastuskoiraa. Meikä meni sinne aika vauhdilla. Alas tullessa piti vähän aina tsekata Iitua, kun se muisti että sillä on korkeanpaikankammo ja alkoi pelkäämään sen verran, et mä huomasin. Jatkettiin lenkkiä ja yht'äkkiä mä haistoin jotain pelottavaa. Koska olin ekana porukasta, niin pysähdyin ja käänsin korvat epäröivään asentoon, että toisetkin huomais varoa. Sitten kipasin Iitun sivulle ja melkein työnsin pääni pantaan. Iitu sanoi, että ei ole koskaan nähnyt mua sellaisena, no enhän mäkään oo koskaan ennen haistanu mitään sellaista. Kohta meidät meinattiin taas laskea vapaaksi, mutta koska haju vielä tuntui, niin toimin samoin, kuin aiemmin ja jatkoimme hihnoissa. Vasta jonkun matkaa kuljettuamme haju hävisi ja jatkettiin Otuksen kanssa juoksentelua. Ihmiset puhuivat, että jos lähellä olikin oikeasti susi, kun he olivat hetkeä aikasemmin puhuneet susihysteriasta ja siitä, että alueella kuulemma asuu kaksi sutta. Sen verran mulla on tuota eloonjäämisviettiä, että en nyt ihan tuollasen hajun saatuani juokse surman suuhun. Ja taisin taas pelastaa koko lauman.